Ari Tolvanen • Menneenä hellekesänä käytiin Hesarin sivuilla ärhäkkää väittelyä helsinkiläisen kulttuurikeskus Korjaamon ja Helsingin kaupungin välisestä suhteesta. Korjaamoa pyörittää Raoul Grunsteinin ohjastama yksityinen yritys. Yritys on vuokrannut tilansa kaupungilta joka myös avustaa sitä eri tavoin.
Rintamalinja väittelyssä jakaantui kunnallisten kulttuuripalveluiden puolustajiin ja yksityistämisen kannattajiin. Yksityistäjät pitivät mallinsa etuna kustannustehokkuutta ja joustavuutta. Kuntavetoista mallia puolustettiin taas mm. läpinäkyvyydellä ja demokraattisella ohjauksella.
Molemmat tuotantotavat tuntuvat hieman ummehtuneilta ja toisensa poissulkevilta. Niiden sijaan kannattaa nostaa esille Euroopassa vauhdilla yleistyvä yhteiskunnallisten yritysten malli. Ison-Britannian 62 000 yhteiskunnallista yritystä työllistävät jo 800 000 ihmistä. Osuuskuntien kautta töitä tekee lisäksi yli 200 000 ihmistä. Konseptilla on siellä laaja poliittinen tuki, joten vaalitulostenkaan ei pitäisi hetkauttaa sitä.
Yhteiskunnallisten yritysten malli
Siinä missä vallitseva globaali kilpailukapitalismi näkee yrityksen ainoaksi tehtäväksi voiton tuottamisen entistä hajanaisemmalle omistajakunnalleen, pidetään yhteiskunnallisen yrityksen päämääränä hyödyn tuottamista ympäröivälle yhteisölle. Yritykset toimivat liiketaloudellisesti aivan normaalisti. Voittoa ei kuitenkaan jaeta omistajille vaan sijoitetaan takaisin itse yritykseen, usein tuotannon laajentamiseen. Mikäli yritys lopettaa toimintansa, sen omaisuus siirtyy muille vastaaville yrityksille. Finanssikriisin aikana Britanniassa vain 17 % yhteiskunnallisista yrityksistä teki tappiota, huomattavasti vähemmän kuin keskimäärin.
On selvää etteivät yhteiskunnalliset yritykset sovellu kovin pääomavaltaiseen tuotantoon. Palvelualoilla kokemukset ovat ainakin Britanniassa olleet hyviä. Vastineeksi yksityisestä voitontavoittelusta luopumiselle ovat yritykset saaneet verohelpotuksia ja julkista tukea rahoitustarpeisiinsa. Tosin nykyisin myös pankit ovat alkaneet tarjota palveluitaan. Julkinen tuki ei suinkaan ole ollut pyyteetöntä. Se säästänyt verorahoja koska palvelutuotanto on tehostunut.
Otetaan pari yritysesimerkkiä Lontoosta. Greenwichin alueella oltiin 1993 säästösyistä lopettamassa kunnallista uimahallia. Henkilökunta oli jäämässä työttömäksi. Ratkaisuksi perustettiin GLL ylläpitämään hallia. Irtisanomisten sijaan palkattiinkin lisää väkeä ja nykyisin firmalla on 70 liikuntakeskusta yli 10 miljoonan euron liikevaihdolla. Voitto käytetään subventoimaan varattomien liikuntaa.
Coin Street Community Builders Ltd. Thamesin etelärannalla on esimerkki asukasjärjestön aloitteellisuudesta taantuvan alueen elvyttämiseksi. Autioituneelle tontille oltiin rakentamassa hotellia. Asukasjärjestön vastasuunnitelmassa tontille piti saada kauppakeskus. Liikekeskus saatiin aikaiseksi kun asukasjärjestö hankki mutkien kautta rahoituksen ja alkoi itse pyörittää liikevaihdoltaan 5 miljoonan euron keskusta.
Mikä uudessa mallissa kiehtoo?
Makrotasolta katsottuna näyttää, että nykyinen kilpailukapitalismi syö itseään. Osakkeenomistajat ovat yrityksen tärkein sidosryhmä. Ryhmä on sisäisesti pirstaloitunut rahastojen kautta ympäri maailman. Omistajille on tällöin tärkeää vain pääoman tuotto ja he ovat täysin irrallaan itse tuotannosta. Tämä luo pelitilaa ahneelle yritysjohdolle. Talouden on myös aina kasvettava että syntyisi jaettavaa. Markkinoiden häiriöissä omistajien paniikkiliikkeet heiluttavat kokonaisia kansantalouksia. Yhteiskunnalliset yritykset sitä vastoin nitovat omistajuuden ja tuotannon lähemmäksi toisiansa. Usein omistajat ovat myös työntekijöitä. Siis todellista kansankapitalismia ja sinivalkoista omistajuutta!
Jo Marx kirjoitti aikanaan paljon työstä vieraantumisesta. Työläisestä tulee koneen osa. Vaikka yhä useampi ei nykyään enää askaroikaan liukuhihnalla niin tunne siitä, ettei työhön voi vaikuttaa, lienee yleinen. Isojen organisaatioiden, etenkin julkisten, ohjausjärjestelmät ja johtaminen tuntuvat pahasti ontuvan. Siitä seuraa tehottomuutta ja turhautumista. Yritysmäinen pienehkö organisaatio voisi olla vastaus näihin ongelmiin. Jokaisen luovaa panosta päästään hyödyntämään.
Joku voi tietysti kysyä mitä uutta tässä lopulta on. Onhan meillä nytkin yrityksiä, jotka eivät tähtää voiton maksimointiin. Varmasti onkin. Osuuskuntienkin pitkä traditio on ilahduttavasti taas virkoamassa esimerkiksi kustannusalalla. Jotta yhteiskunnallisesta yrittämisestä tulisi yleinen malli ja todellinen vaihtoehto palveluiden tuottamiseksi, tarvitaan kuitenkin poliittista tahtoa ja lainsäädäntöä. Selvitystyö on lähtenyt ilahduttavasti jo käyntiin työ- ja elinkeinoministeriössä. Ministeriö on julkaissut myös loistavan yhteenvedon Britannian mallista ( http://www.tem.fi/files/26787/TEM_22_2010_netti.pdf ). Kannattaa tutustua. Myös Sitra näkee yhteiskunnallisissa yrityksissä mahdollisuuksia Suomen tulevaisuudelle. Tampereella ollaan käynnistämässä jo pilottihanketta.
Sosialismia ei voitu pelastaa siltä itseltään, yritetään pelastaa nyt kapitalismi!
Tietoja kirjoittajasta Ari: Olen koulutukseltani FM Helsingin Yliopistosta ja on työskennellyt 20 vuotta Helsingin kulttuurikeskuksessa aluetyöntekijänä ja suunnittelijana. Päätehtävänäni on tukea kansalaisjärjestöjen kulttuurityötä. Kulttuurihankkeet lisäävät paikallista vuorovaikutusta ja nivoutuvat Helsingissä usein myös laajempiin kehittelykokonaisuuksiin. Osin siksikin innostuksen kohteena on viime aikoina ollut systeemiajattelu, sen soveltaminen aluetyöhön ja esimerkiksi palveluiden organisoimiseen. Kypsässä iässä myös talous on alkanut kiinnostaa yhä enemmän.
|
