Viime kuukausien tapahtumat maailmalla herättävät monet miettimään omaa turvallisuuttaan. Varsinkin ulkomailla oleskellessa tuntuu epävarmalta, kun on Suomessa tottunut viranomaisten pitävän huolta terveellisestä ja turvallisesta arjesta ja matkustamisesta. Kiinassa taas ei voi luottaa tuntemattomien ihmisten rehellisyyteen, tai siihen että tärkeät uutiset pääsevät mediasensuurista läpi. Nyt Japanin ydinkriisiä seuratessa mietityttää, kuinka tarkasti Kiina valvoo elintarvikkeiden säteilytasoa.
Varovaisuuteen kehottava kyltti, kaiteen yli pudotusta noin metri.
Kiinassakin on osoitettu mieltä. Aktivistit ovat yrittäneet käynnistää ”Jasmiinivallankumouksen” Pohjois-Afrikan maiden esimerkin mukaan. Tieto ei vain ole kulkenut massojen korviin. Facebook ja Twitter on estetty, eikä Manner-Kiinan media uutisoi mitään mielenilmauksista. Tiedonkulun puute yhdistettynä suureen kunnioitukseen auktoriteetteja kohtaan ei tee vallankumouksesta kovin todennäköistä.
Kiina on ulkomaalaiselle todella turvallinen maa. Suurimmat riskit ovat nähtävyyksien lähellä pyörivät taskuvarkaat tai pimeän taksikuskin huijaamaksi joutuminen. Väkivaltaiset ryöstöt, kidnappaukset tai raiskaukset ovat todella harvinaisia. Yksinäinen nainen uskaltaa hyvin kulkea metrolla iltaisin tai kävellä yöllä ravintolasta kotiin. Vartijoita, sotilaita ja poliiseja näkyy katukuvassa paljon.
Alussa hämmennyin aina nähdessäni univormun, mutta nykyään sen läsnäolo aiheuttaa turvallisuuden tunteen. Poliisit eivät syynää tavallisia ihmisiä, vaan toimivat pelotteena rikollisille. Kampuksen porteilla päivystäviä koppalakkeja seurattuaan tietää, että kunnioitusta herättävistä asuista huolimatta he ovat tavallisia työntekijöitä. Tylsinä hetkinä vitsaillaan ja tönitään kaveria, sitten kun ei jakseta enää seistä, ratkotaan sudokuja. Nämä vartijat tuskin koskaan joutuvat käyttämään väkivaltaa, saati pyytämään humaltunutta henkilöä poistumaan. Julkisilla paikoilla näkyy harvoin uhkaavia tilanteita, toisin kuin pohjoisen lintukodossamme.
Kiina eroaa muista suurvalloista erityisesti siten, ettei se juuri pelkää ulkomaisia terroristiryhmiä tai muiden valtioiden hyökkäystä. Armeija on olemassa siksi, että Kiina voisi puolustautua omia kansalaisiaan vastaan. Valtio tuntuu pelkäävän eniten niitä ilmiöitä, joita keskushallinto ei pysty täysin valvomaan ja kontrolloimaan. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat ulkomaisten yritysten ylläpitämät sosiaalisen median verkkopalvelut. Kiinalaisillakin on toki omat Facebookinsa ja Twitterinsä, tosin sellaisina versioina, että viranomaiset pystyvät niitä valvomaan ja tarpeen tullen sensuroimaan. Twitterin kaltaista mikroblogipalvelua käyttää myös poliisi: Turvallinen Peking-mikroblogia seuraamalla kansalaiset voivat lukea tiedotteita reaaliajassa.
Kun yhteiskuntakulttuuri lähtökohtaisesti perustuu auktoriteettien tottelemiseen, on kiinalaisten vaikea kuvitella ihmisten käyttäytyvän hyvin ilman, että heitä ohjeistetaan siihen. Nähtävyyksilläkin näkee poliisilaitoksen tekemiä kylttejä, joissa kerrotaan, kuinka hyväkäytöksinen turisti toimii. Rullaportaissa on tekstit, jotka muistuttavat, että lapsista tulee pitää huolta ruuhkassa. Täällä oletetaan, että ihmiset eivät osaa itse pitää huolta turvallisuudestaan ja olla huomaavaisia muita kohtaan.
Oletus on yllättäen lähellä totuutta. Metron ovista tungetaan ennen kuin muut ovat päässeet ulos. Jonotuskulttuuri noudattaa nopeat elävät -logiikkaa. Mitä muuta voisikaan odottaa kansalta, jota yhteiskunta koululaitosta myöten ei kannusta itsenäiseen ajatteluun. Turvallisuuteen päästään siis kielloilla, ohjeilla ja määräyksillä.
Räikeä poikkeus periaatteessa turvallisiin julkisiin paikkoihin on liikenne. Jouduin pari päivää sitten pyöräilemään ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kerran kampuksen ulkopuolella. Ikävöin kypärääni nähdessäni päänsä asfalttiin lyöneen tytön. Autoilijat eivät välitä liikennevaloista saati väistä jalankulkijoita tai pyöräilijöitä. Myöskään suuntavilkun käyttö ei kuulu paikalliseen liikennekulttuuriin. Ruuhkattomiin länsimaihin tottuneelle jopa kampuksella pyöräileminen aiheuttaa sydämentykytyksiä, sillä pyöriä on uskomattoman paljon. Nyt osaan jo välttää suurimman ruuhkan lähtemällä luennolle ajoissa. Missään muualla en ole pelännyt risteyksiä niin paljon, täällä kun ei ole tapana näyttää kädellä mihin suuntaan on kääntymässä. Poliisin läsnäolokaan ei vaikuta kaoottiseen liikennekäyttäytymiseen. Seuraan mielenkiinnolla, onnistuvatko valtion auktoriteetit vähentämään liikenteen riskejä, sillä tuhoisia onnettomuuksia sattuu varmasti huikeat määrät.
|
Tietoja kirjoittajasta Asta: Asta Länsimies opiskelee Tsinghuan yliopistossa School of Economics and Managementissa liiketaloutta, sekä kiinan kieltä ja kulttuuria. Suomessa hän opiskelee Aalto-yliopistossa informaatioverkostojen koulutusohjelmassa, ja valmistui juuri tekniikan kandidaatiksi pääaineena tietointensiivinen liiketoiminta. Asta kirjoittaa opiskelijaelämästä Kiinassa länsimaisen opiskelijan silmin. |
{ 1 comment… read it below or add one }
Olen samaa mielta, etta Kiina on ulkomaalaiselle turvallinen maa. Ainakin itse olen kokenut sen hyvin turvalliseksi matkustaa yksin ja liikkua myohaan ulkona. Suomessa olo tuntuu paljon turvattomammalta kun on pimeaa ja vahan ihmisia liikenteessa. Kiinassa varsinkin suurkaupungeissa on aina porukkaa liikkeella. Mainitsemasi vartiat, poliisit ja muut myoskin tuovat lisaa turvallisuuden tunnetta.
Uskon, etta kiinalaisten kayttaytymiseen ja nopeat elavat -logiikkaan liittyy vahvasti se mita maassa 1900-luvulla tapahtui. Suuri vaesto saa myos aikaan sen, etta jos jaa odottamaan omaa vuoroaan, niin sita ei koskaan tule. Asiaan kietoutuu myos se ajattelutapa, etta oman lahipiirin ihmiset ovat tarkeita ja heidan puolestaan tehdaan kaikki, mutta tuntemattomista ei valiteta.