Matkapäiväkirjasta:
Suvi Kuparinen • Ajattelin näin aluksi hieman taustoittaa, miksi ja miten olen saapunut tänne pallon toiselle puolelle. Olen jo vuosia unelmoinut Australiassa matkustamisesta ja työskentelemisestä. Koskaan ei vain tuntunut olevan riittävästi aikaa, rahaa tai sopivaa elämäntilannetta, jotta olisin voinut unelmani toteuttaa. Olin suunnitellut, että kunhan kandinpaperi on kourassa tavoiteajassa niin voisin hyvällä omallatunnolla pitää välivuoden yliopistosta ennen maisteriopintoihin siirtymistä. Noh, kandinpaperista tuli totta viime toukokuussa, joten päätin että Australiaan on nyt lähdettävä tai en ehkä koskaan saisi toteutettua unelmaani. Sitäpaitsi 12 kuukautta Australiassa reissaamisen ja työnteon mahdollistavan working holiday -viisumin voi saada vain 30 ikävuoteen saakka. Eihän tässä vielä kiirettä ole, mutta kuitenkin…Elokuun puolivälissä hain viisumia, ostin menolipun Sydneyyn, hankin vauutukset ja ilmoittauduin yliopistosta poissaolevaksi. Matkaan lähdin viime sunnuntaina, 19. syyskuuta. Koko lähtöprosessi siis hujahti suunnilleen kuukaudessa. Olin kuitenkin lueskellut jo useamman vuoden ajan Australiaan lähteneiden reissaajien blogeja, etsinyt tietoa ja lukenut keskustelupalstoja. Henkisesti olin valmistautunut Australiaan lähtöön jo vuosia. Nyt tuntuukin aivan absurdilta olla täällä kaiken sen unelmoinnin ja suunnittelun jälkeen!
Minua ei pelottanut lähteä yksin vieraaseen maahan ilman tietoa työ –tai majapaikasta. Edelliset reissut ovat opettaneet sen, että asiat järjestyvät ja etukäteen stressaaminen on turhaa energian haaskausta. Ihmiset ja asiat ovat loppupeleissä hyvin samanlaisia ympäri maailman. Ihminen, joka aina pelkää uutta ja outoa, eikä uskalla heittäytyä sokkona tuntemattomaan, saattaa jäädä elämässä paljosta paitsi. Rutiinit ovat mukavia, turvallisia ja rytmittävät arkea, jotta elämä tuntuisi olevan hallinnassa. Jos rutiineista tulee liian kaavamaisia, ja elämä kulkee samoja uria, tulee arjesta tylsää. Siksipä suosittelen kaikille heittäytymistä uusiin haasteisiin. Eksymistä ei pidä pelätä, sillä kaikki tiet vievät jonnekin. Jos kohdalle sattuu umpikuja, aina voi kääntyä takaisin. Minä siis lähdin reissuun ”no worries –asenteella”. Oikeastaan ainoa asia, jota aloin hieman pelätä ennen lähtöäni oli se, että hartaudella suunniteltu pilvilinnani romahtaisi, jos Australia ei vastaisikaan monen vuoden aikana kerääntyneitä odotuksiani. Vajaan viikon Sydneyssä palloilleena vaikuttaa onneksi siltä, että pilvilinnani on rakennettu tukevalle maaperälle.
Suhteellisen lyhyen oleskelun perusteella voisin sanoa, että Sydney on kerrassaan hurmaava kaupunki! Rantaelämän ja suurkaupungin sykkeen yhdistelmä on mitä parhain. Sydney on todella monikulttuurinen, ja luultavasti juuri sen takia kaupungin ilmapiiri on suvaitsevainen ja rento. Yleisesti ottaen ihmiset ovat mukavia ja kohteliaita, etenkin jos itse on avoin ja ystävällinen. Kaupoissa asiakasta tervehditään hymyn kera ja kysellään kuulumisia, mikä saattaa jopa johtaa mukavaan juttutuokioon. Eilen etsiskelin Lonely Planet Australia -opusta käytettyjen kirjojen kaupasta. Hetken juteltuani myyjän kanssa kävi ilmi, että hän oli matkustellut Suomessa ja Ruotsissa kultaisella 90-luvulla. Loppujen lopuksi sain kirjasta 2 dollaria “Suomi-alennusta”. Tälläisista pienistä ystävällisyyden eleistä tulee hyvä mieli.
Lopuksi kerron vielä lyhyen tarinan pyyteettömästä ystävällisyydestä ja hyväsydämisyydestä. Löysin ensimmäisen majapaikan couchsurfingin eli sohvasurffauksen kautta. Couchsurfingin idea on yksinkertainen: internetsivustolle rekisteröityneet jäsenet voivat etsiä majapaikkaa toisen sohvasurffaajan luota. Systeemi antaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja saada hieman erilaisia matkailukokemuksia kuin pelkästään hotelleissa ja hostelleissa majoittumalla. Sohvasurffaus perustuu vapaaehtoisuuteen ja solidaarisuuteen; raha ei vaihda omistajaa missään vaiheessa. Tottakai huonolla tuurilla voi hankkia sian säkissä. Minulla kävi ainakin tällä kertaa todella hyvä tuuri. Sain punkata kolme yötä Sydneyn keskustassa sohvasurffari Williamin luona. Saapuessani aamuvarhaiseella Sydneyyn William tuli minua vastaan asemalle ja kantoi osan massiivisesta tavaramäärästäni. Kotona minua odotti juuri tuoreista hedelmistä valmistettu smoothie. Sain käyttööni oman huoneen ja salasanan langattomaan verkkoon. Aamupala oli aina valmiina, kun olin herännyt. Työpäivänsä jälkeen William jaksoi vielä kierrättää minua kaupungilla ja näyttää vierailemisen arvoisia paikkoja, joita tavallinen turisti ei varmasti löytäisi. Iltaisin kokkailimme päivällisen yhdessä. Seikkailuni kengurujen maassa alkoi siis varsin kotoisasti. Tällainen pyyteetön, suoraan sydämestä lähtöisin oleva ystävällisyys jaksaa aina ällistyttää minua. Millainen paikka maailma olisikaan, jos me jaksaisimme edes hieman useammin yrittää olla vilpittömän ystävällisiä toisia ihmisiä kohtaan? Kuinka moni meistä olisi valmis majoittamaan luokseen tuntemattoman ihmisen, tarjoamaan tälle ruokaa ja jakamaan palan arkea kanssaan? Ei varmaan kovin moni.
Tietoja kirjoittajasta Suvi: Suvi Kuparinen. Olen journalistiikan opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Harrastuksiini kuuluu mm. matkustelu, eri kulttuureihin tutustuminen ja valokuvaus. Tällä hetkellä olen toteuttamassa pitkäaikaista unelmaani: vietän välivuotta Australiassa reissaten ja töitä tehden. Tämä blogi sisältää kokemuksia, havaintoja ja pohdiskelua siitä, millaista elämä on pallon toisella puolella.
|
