Taiteen tuhat palaa

by ulla on 26.11.2010 · 1 comment

Ulla Maria Hoikkala  • Taiteilijoita on aina pidetty vähän outoina lintuina ja taiteen raja on joskus veteen piirretty viiva. Tekeekö siis taiteen sisältö taiteen? Vai kohde? Näiden yhdistelmä? Kokonaisuus?

Taiteen olomuoto on muuttuvainen, se muuttuu aina aika ajoin ja herättää syviä tunteita puolesta ja vastaan. Mutta taiteen tehtävähän on herättää keskustelua?

Taide on aina rikkonut rajoja ja järisyttänyt yleisön tunteita. Jo 1900-luvun alkupuolella ranskalainen Marcel Duchamp (1887–1968) keksi tehdä taidetta jokapäiväisistä käyttöesineistä. Sen jälkeen taidenäyttelyissä on säännöllisin väliajoin ollut henkareista, vessanpytyn kansista, helloista ja muista arkipäiväisistä tavaroista tehtyjä taideteoksia – ReadyMade Art tai Found Art.

Mitä taiteilija näillä sitten haluaa sanoa? Sen hän määrittää itse nimeämällä työnsä mielensä mukaan. Avaako se sitten työn yleisölle, siitä voidaan olla montaa mieltä.

Suomessa paljon julkisuutta sai 1990-luvun puolivälin ARS95-näyttely, jossa suurinta kohua herätti tanskalaisen Henrik Plenge Jakobsenin installaatio, jossa talouskoneet jauhoivat ihmisen eritteitä – verta, virtsaa ja spermaa. Oliko se taidetta?

Samaa sarjaa tekee brittiläinen Jordan McKenzie, joka masturboi kankaan edessä. Lopputuloksen päälle hän ripottelee hiilipölyä, signeeraa sen ja “taideteos” on valmis.

Brittiläiset osaavat hätkähdyttää taiteessa. Tracey Karima Emin kohahdutti taideyleisöä 1999 tuomalla näytteille oman sijaamattoman vuoteensa, jolla oli käytettyjä kondemeja ja veren tahrimia alusvaatteita.

Tuorein kohunäyttely Suomessa lienee vuodelta 2008, kun kuvataiteilija Ulla Karttusen lapsipornoa kritisoivaksi tarkoitettu näyttely poiki poliisitutkinnan ja syytteen lapsipornosta. Näyttelystä järkyttynyt yksityishenkilö teki ilmoituksen poliisille ja loppu on historiaa.

Mitä siis on taide ja kuka on taiteilija? Onko katsojalla oikeus rajoittaa taiteilijan vapautta ja näkemyksiä?

Entä milloin taide astui Suomessa uuteen aikaan? Oliko se vuonna 1988, kun Teemu Mäki sai yleisön takajaloilleen kissantappovideollaan?

Runoilijan tuhat minää


Fernando Pessoa (1888 – 1935) oli portugalilainen kääntäjä, kirjailija, runoilija ja toimittaja. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä vaikuttajista modernismin kehittymiseen Portugalissa. Häntä on myös tituleerattu aikansa merkittävimmäksi runoilijaksi, vaikka hän julkaisi elinaikanaan vain muutaman teoksen.

Mutta hetkinen, hänenhän sanotaan julkaisseen satoja teoksia? Miten se on mahdollista?

Fernando Pessoa kehitti kirjallisista alter egoistaan oman taiteenlajinsa. Hänellä sanotaan olleen tuhat minää – alter egoa, pseudonyymiä, heteronyymiä, millä nimellä heitä kutsutaankin. Heistä tunnetuimmat olivat Alberto Caelro, Alvaro de Campos ja Ricardo Reis.

Pessoa itse kantoi huolta omasta mielenterveydestään. Sisäisten äänien ohjaamana hän kehitti kaikille alter egoilleen oman persoonallisuuden, ammatin, sairaudet, rakkaudet. Näistä hahmoista tuli niin todellisia, että he kävivät lehtien palstoilla kiivasta väittelyä keskenään. Jotkut väittävät, että yksinäinen ja itsekseen viihtyvä Pessoa löysi näiden pseudonyymiensä joukosta itselleen myös rakastajattaren, jolle toinen pseudonyymi de Campos kirjoitteli varoittavia kirjeitä Pessoasta.

Onko taiteilijan siis oltava mielenvikainen menestyäkseen? Vai ovatko yleisöä järisyttävät taiteilijat jonkun toisen minuuden alter egoja?

Lopputulemahan on kuitenkin se, että kauneus on katsojan silmässä. Makuasioista ei voi kiistellä.

_____________________________
Artikkeli julkaistu myös verkkolehdessä www.toisinsanoen.fi/taide ja kulttuuri.
Kuvituksen kuvat (© Ulla Maria Hoikkala) ovat Fernando Pessoasta kertovasta näyttelystä Monchiquessa, Portugalissa keväällä 2010. Taiteilijat kuvaavat oman näkemyksensä Pessoasta sekä perinteisesti kuvatuissa muotokuvissa että erilaisissa installaatioissa ja grafiikkatöissä.

Näyttelyssä olivat mukana seuraavat taiteilijat:
Anneli Kurkela
Arlindo Arez
Elsa Zorkow
Else van der Laan
Ernesto Mies
Francisco Rousseau
Jacek Krenz
José Freife
Manuela Caneco
Maria Balmori
Marina Mourão
Michal Krenz
Peter de Jong
São Nunes
Xico Fran

Tietoja kirjoittajasta Ulla:
http://blogi.taku.fi/umhavatar.jpgUlla Maria Hoikkala on toiminut viestintäalan yrittäjänä vuodesta 1995. Laaja kansainvälinen kokemus - asunut mm. Yhdysvalloissa useita vuosia. Saanut Yhdysvalloissa Patricia M. Cavin Memorial Award for Excellence in Journalism -tunnustuspalkinnon.

{ 1 comment… read it below or add one }

1 Ulla Maria Hoikka elokuu 4, 2011

Ulla Maria Hoikka elokuu 4, 2011

Löysinpä sinusta melkein täydellisen kaiman ja juttusikin oli kiinnostava, siis taiteilijoista.
Siksi tässä konetta nyt naputtelen. Asun Rovaniemellä ja kuulun viidentoista innokkaan taiteilijan ryhmään. Olen vetänyt tätä artiloliasten ryhmää nyt viisi vuotta ja meillä innostus on yhä sama kuin alkumetreillä.
Olisiko meidän ryhmämme, Taideryhmä ArtILO, toiminta kiinnostava jutuntekoon? Olemme todella aktiivisesti toimineet yhdessä, meillä on kolmessa LapplandHotelsin hotellissa pysyvä myyntinäyttely, samoin joka vuosi iso näyttely Rovaniemellä sekä useita ryhmänäyttelyitä. Lisää voit Artilosta lukea http://www.artilo.fi, jos innostut kirjeestäni.
Terkuin Rovaniemeltä Ulla Hoikka

Leave a Comment

Previous post:

Next post: